Sonntagbummel

Ensimmäistä kertaa voin kirjaimellisesti allekirjoittaa tämän blogin otsikon. Epäilen, että sisäinen vuorokausirytmini hyppäsi roimasti enemmän kuin yhden aikavyöhykkeen yli, sillä eilen illalla olin aivan tuskastuttavan väsynyt jo kymmenen aikaan ja vastaavasti aamulla kuuden jälkeen ei oikein tahtonut enää nukuttaa.

Aamun saksantunti oli yli kaksi tuntinen jakso Germany's Top Modelia - siis joo, todellakin ohjelma alkoi 08h05 ja loppui 10h15! Yksi jakso! These germans reeeaally do love their Heidi Klum! Ja täällä kun ei pahemmin noita tekstityksiä käytetä, niin aivan kielikylvystä telkun katselu käy. Osa jutuista meni korkealta yli ja ohi, mutta jonkin verran lohdutti se, että kun jaksossa vieraana oli Kimora Lee Simmons, niin eivät ne tyttöraukatkaan ymmärtäneet oikein aina englantia :) Muuten oli kyllä hemmetin hyvin tuotettua realityä, monta opin paikkaa meille Suomeen.

Huippiksella kyllästettynä lähdin kävelemään kohti Kurfürstendamia ja matkalla poikkesin ex tempore Kommunikation Museoon joka oli aika peruskauraa. Peruskauraa se varmaan oli myös tälle museovahdille, joka veteli sikeitä ihmisten rampatessa ohi. Pojalla hyvät unenlahjat!




Tidadaa!! Iloinen jälleennäkeminen Starbucksin kanssa (melkein yhtä lämmin suhde mulla ja Starbucksilla kuin kolmiosuhden Benin ja Jerryn kanssa) ja välipalan voimin suorittamaan hieman necessity-shoppailua ja ruokakauppailua. Tarttuipa mukaan Zarasta työkengät ja paitakin, sillä jotenkin tulin eilen lopputulokseen, että ei mulla sittenkään ole mitään järkevää työvaatetta mukana. Katan erääseen videolinkkiin viitaten on pakko todeta, että pitää jonkin verran paikkansa. Esimerkiksi tuo Zaran myyjä oli niin julmetun komea, että olisi varmaan voinut sanoa einhundert-zweiundneunzig ja minä olisin vaan hymyillen luottokorttini hänen käsiinä laskenut :)

Tyylikkäästi lopetan tämän postauksen viittaamalla otsikkoon :) Sonntagbummelin voi siis hyvin myös kääntää tänään sunnuntaipummailuksi, sillä pummillahan matkustin U-bahnissa. No hei, se lippu on aivan ylihinnoiteltu parin pysäkkivälin matkalle, ja ajattelin, että ainakin ekan viikon voin tarpeen tullen vetää surullinen-ilme-onneton-turisti -ilmeen lippua ojentaessa ja sanoa, että "mitä ihmettä, ai ei riitä että ostaa lipun vaan se pitää vielä leeeeeimata laiturilla.." No niin, ei sitten kerrota tästä äitille. Ja mä lupaan että tää ei jatku enää heinäkuussa.