Auf Wiedersehen, beautiful Berlin..

Haikeissa tunnelmissa. Laukut pakattuna valmiina lähtemään huomenna Suomeen. Paluu kolmen kuukauden jälkeen tuntuu ihan kummalliselta. Vastahan tulin tänne, vastahan opin tuntemaan paikkoja, ihmisiä, tapoja, kieltä..

Eilen oli ihana farewell dinner minulle. Oltiin Clärchens Ballhaus nimisessä ravintolassa, joka oli aivan uskomattoman kaunis paikka. Etu- ja takapiha oli puistomaista ravintolaa ja sisällä tila oli ollut vuodesta 1907 asti ballroom dancing sali, jossa edelleen aina maanantaisin on salsaa ja muutenkin järjestetään tanssiaisia. Ihanaa! Ja pitsat tuolla olivat taivaallisia, puhumattakaan jälkiruuaksi tarjoillusta luumu-mantelikakusta.



Tänään töiden jälkeen kiertelin vielä kaupungilla suosikkipaikkojani. Kävin syömässä libanonilaisessa Babelissa ja jälkkärillä Glücklich am Gartenissa vohvelilla ja kirsikkajätskillä. Tähän väliin voisi mainita jotain siitä herkkulakosta jonka pamautan itselleni alkamaan heti kun Finnairin lennokki irtoaa Saksan maaperästä :)



Sain tänään myös jotenkin sympaattisella tavalla maksettua takaisin sitä kiitollisuudenvelkaa, joka tuntui minulle jäävän tätä kaupunkia kohtaan. Istuin lukemassa muotilehteä Alexanderplatsin suihkulähteellä kun hieman laitapuolenkulkijan näköinen mies istuu viereeni ja kysyy, saisiko hän kysyä yhden kysymyksen. Olin jo vastaamassa töykeästi suomeksi jotain, että en puhu saksaa, mutta päätin kuitenkin kysyä, mitä miehellä mielessä.

Mielessä oli se, että hänen (vielä rupuisempi) ystävänsä makaa tuolla takaviistossa penkillä ja hänellä sattuu sydämeen, että voisitko soittaa ambulanssin. Minä en kauaa miettinyt kun naputtelin puhelimeen 112 ja saksaksi tilasin paikalle ambulanssin. Sydänvaivainen mies näytti sen verran hyvinvoivalta, etten mennyt oman turvallisuuden takia siihen lähelle sörkkimään, jäin kuitenkin odottamaan, että näin ambulanssin kaartavan risteyksestä ja juosin sinne vielä ohjaamaan auton oikean puistonpenkin luo.

Sen verran komiat olivat ambulanssipojat, että mietin jo hetken olisiko venähtänyt ranteenikin kenties kaivannut vähän lähihoitoa.. :)

Näin viimeisiksi sanoiksi kiitos teille kaikille jotka olette tätä blogia lukeneet. Jokainen kommentti tai maininta siitä, että "olen mä sitä lukenut" on tehnyt mut tosi iloiseksi. Kiitos että olen tätä kautta saanut sanoilla ja kuvilla jakaa tätä Berliinissä elettyä elämää.



En ole ihan varma miten pärjään Suomessa ilman kirjoittamista, ehkä alan kirjoittamaan jotain Waking up in old, cold and rainy Helsinki -blogia. Tai ehkä jotain Still trying to get rid of the fat ass I got in Berlin -laihdutusblogia :D

Tai ehkäpä vaan jäämme odottamaan seuraavaa matkaa tai ulkomaille muuttoa. Sitten lupaan taas kertoa teille kaikille, miltä tuntuu herätä uudesta maailman kulmasta.

Tässä ihana biisi. Tällä on paikattu ikäviä hetkiä ja väritetty aamukävelyitä auringon noustessa. Laita silmät kiinni ja kuuntele.

Whoaaaa...

It seems that I seriously missed my flight :)

Das perfekte, letzte Wochenende

On katkeransuloista, että viimeinen viikonloppu Berliinissä oli näin mahtava. Heittäydyin täysin sydämin nauttimaan tästä kaupungista, sen tunnelmasta, tunteista, ihmisistä ja maisemista.

Lopputuloksena rakastuin entistä enemmän kaikkeen.

Perjantaina kävin viimeisen kerran rakkaassa joogapaikassani. Miten mulla voikin jäädä ikävä noita ihania opettajia, tuota valoisaa ja rauhoittavaa salia. Paikkaa, jossa olen useammankin kyyneleen vuodattanut ja niin monta valoisaa ajatusta sisältäni löytänyt.



Illalla lähdimme ulos ihanan ystäväni Christianen kanssa ja päädyimme viettämään railakkaan illan. Allekirjoittanut hikoili tanssilattialla kuin possu (koeta rakas lukija nyt olla miettimättä tuota edellistä postausta) ja päätyi jopa tekemisiin saksalaisen poliisin kanssa ;)

Lauantaina tapasin lisää ihania, tällä kertaa pääosin suomalaisia ihmisiä ja kotiin paluu venyi lähemmäs aamua. Tänään makasin Potsdamer platzin puistossa, kuuntelin musiikkia ja nautin siitä miten vahvasti aurinko kuumensi ihoa. Hurja tuuli puhalsi pilviä, kaatoi mun pyörän kahdesti ja mä hymyilin hieman, because wind is good. Wind means change.

Samaan aikaan olen tässä ollut vielä etäturistioppaana toiselle grow-vaihtarille, Brianille, joka matkaa Skandinaviaturneeta tällä hetkellä Helsingissä ja majoittuu Elinan luona, joka asuu.. no.. siis minun luona. Niinpä, ystävyys ei ole maantieteestä kiinni. Ja unohtumattomia muistoja ei kukaan voi sinulta vielä pois. Näihin kahteen luottaen jatkan nyt tavaroiden pakkaamista. Kaksi viimeistä päivää on enää jäljellä tästä kappaleesta elämässä.




* * *

It is bittersweet, that the last weekend in Berlin was one of the best. I let myself breath deep this city, it's unique atmosphere, the emotions, the people, the city views. And I fell in love even more.

On Friday I had my last yoga in a place that has the most amazing teachers, most beautiful rooms and an atmosphere, that has made me even tearful on a few occasions - but most importantly offered me a place to calm down and find new strenght and light in my life.

Friday night we went out with beautiful Christiane. I ended up sweating on the dance floor like a little pig (please try not to think the previous post right now, ok?) and had a great time. Oh, and the club had free chocolate! :) How endearing!

Saturday came along with more lovely, mostly Finnish people. Good times until the morning light. Today I was laying in the Potsdamer Park. Skin almost burning in the sun. Hair flowing in the strong wind. And I did smile a bit, because wind is good. Wind means change.

All at the same time I have been long distance tourist guiding another "grow-ambassador", Brian on his weekend in Helsinki. Indeed, all goes to show, that friendship is not geographically bound. And that unforgettable memories always stay in your heart. Relying on these two thoughts, I continue packing my Berlin-life. Two days remaining of this chapter in my life.

sika

Tervetuloa blogini MADCOOK osioon, eli Pelkokertoimen ällötys-syönti-osioon.

Itse ainakin tuohon kategoriaan sijoittaisin eilen firman bileissä tarjoillun liharuuan. Ehkä jollekin teistä tämä on ainoastaan herkullista. Kuuleman mukaan oli herkullista. Itse jonotin hengittämättä buffet-jonossa tuon kohdan ohi, piilouduin lautaseni taakse ja huutelin äijälle, että "vegetaaaaariiiiiissccheee".

Tsiigaa kuva omalla vastuulla.



Translation: German food.

Tunnen pari kivaa tyyppii...

Tämä postaus on teille. Kiitos että tulitte tänne Berliiniin. Jokaisen kanssa sain jakaa ihania hetkiä ja ennenkaikkea - jakaa tätä ainutlaatuista kokemusta, joka mulle on suotu. Kiitos myös kaikille niille, joiden kanssa olen saanut viesteillä ja soitella. Olette kaikki rakkaita ja teidän luoksenne Suomeen on ensiviikolla hyvä tulla. Hugs.

Berliini 72 h

Kaupunkiin saapui perjantaina erityisen rakas porukka. Äiti ja sisko. Minuuttikello tikuttamaan, meillä on 72 tuntia aikaa ja koettavana koko Berliini!

Perjantaina lämpötila huiteli jossain lähellä 35 astetta, mutta siitä huolimatta saimme illan aikana käytyä tutustumassa Alexanderplatziin, josta otimme metron keskustaan. Pikainen kävely Unter den Lindenillä, Brandenburgin portti, Holocaustin muistomerkki ja kävely Potsdamer platzille, jossa kävimme syömässä varsin maistuvaa italialaista varsin kohtuuhintaisessa Vapianossa.



Lauantaina tämä berliiniläinen "heräsi" taas hikisenä pyörityn yön jälkeen silmät ristissä ja hihkui sisäisesti innosta, kun ulkona satoi vettä! Ulkoisesti hihkuminen ilmeni naisen raahautumisella parvekkeelle, levittämällä kädet ja seisomalla onnellisena siellä sateessa. Viilensi :)

Vieraat kömpivät hyvin ILMASTOIDUSSA hotellihuoneessa nukutun yön jälkeen tänne aamupalalle ja olimmekin jo valmiita suunnistamaan Kurfürstendammille, shoppailua alennusmyynneissa ja KaDeWe - jossa lähinnä syvällinen tutustuminen suklaaosastoon. Tehopäikkärit ja syömään hieman myöhästynyttä äitienpäiväillallista Poojaan. Äiti maistoi ensimmäistä kertaa ikinä intialaista ja tykästyi kovasti. Naperokin sain jälkkäripaukkuuuuuu ja napa paukkuuuuu ja tää piilotteli ruokaa ja lystiä oli.



Illalla tutustuimme vielä yllättävällä innolla Muurimuseoon ja Berliinin ristiriitaiseen, mielenkiintoiseen ja suurilta osin täysin käsittämättömään historiaan. Luentoja saa nyt jokainen näiltä leideiltä jos kiinnostaa :)

Sunnuntaina pyörimme Mauerparkissa, söimme frozen jugurttia "hernekeitolla", ajoimme ratikoilla, kävimme syömässä aasialaista ruokaa (taas äitiä vietiin tuntemattomiin makumaailmoihin) ja vielä illalla menimme porukalla katsomaan tuon surffileffan 3D:nä. Ai niin, 3D:nä ja IMAX:ina joltain maailman suurimmalta screeniltä. Jenkeissä runsaasti jo kolmiuloitteiseen leffamaailmaan tutustunut siskoni oli pudota penkiltä, sen verran kuulema oli vaikuttava leffaelämys. Saan kuulema varautua hieman pettymään jos Joensuussa lähden 3D:tä katsomaan :) Miten me Elinan kanssa ei osattu yhtään ihmetellä tuota tekniikkaa ja valkokankaan kokoa.. olisiko huomion vienyt jotkut surffarit tai jotain..



Myös kauhean reippaasti osattiin tilata pienet jälkkärit, koska aasialinen ruokahan tunnetusti on tosi kevyttä :) Tänään aamulla ahkerat naiset kävivät vielä tutustumassa eläintarhaan ennen suuntaamista lentokentälle. Tämä apina taapersi aloittamaan viimeistä kokonaista työviikkoa ja lähetti vaan terveiset ihanille paviaaneille apinataloon.

Tässä siis 72 tunnin perhesetti Berliiniä.

Turistiopas kiittää viimeisiä vieraita ja valmistautuu enemmän tai vähemmän itkemään tämän viimeisen viikon Berliinissä. Voitteko muka uskoa, että kolme kuukautta on pian ohi? En minä ainakaan.

Die perfekte Welle

3D-maailmaan pääsin tutustumaan hieman jo Los Angelesissa Universal Studioilla, mutta ei ne örkkimörkit olleet MITÄÄN verrattuna eiliseen elämykseen kolmiulotteisessa maailmassa. Merenalaista elämää, isoja aaltoja, surffareita, kilpikonnia, kaloja, surffareita, riuttaa, sukellusta, surffareita... Ojenneltiin kilpaa käsiä Elinan kanssa, ihan vaan että jos niihin vatsalihaksiin olisi saanut jotain kosketustuntumaa :) Sisältöähän leffassa ei elokuvamielessä ollut nimeksikään, eikä 45 minuutin kestollakaan voi kehuskella - siitä huolimatta voisin mennä tänään katsomaan leffan uudelleen.



PS. Tunnen oloni kovin kielellisesti ylpeäksi, kun vastan 10 minuuttia leffan alun jälkeen tajusin, että siinähän puhutaan saksaa, eikä englantia!

Kuva täältä.

Sauna ja irtokarkit

Suomesta mä kaipaan Makuunin irtokarkkeja. Suomesta mä EN kaipaa saunaa, sillä ELÄN sellaisessa 24/7. Muuten mä kaipaan Suomesta ystäviä ja perhettä, mutta muuten voisin hyvin vaikka jäädä tänne. Paitsi toi kuumuus saa juuri nyt pään sulamaan. Joka tapauksessa, en suostu uskomaan, että mulla on enää kaksi viikkoa jäljellä täällä Berliinissä.

Perjantaina sain Elinan kylään. Lähes 40 asteen kuumuuden vuoksi ainoa nähtävyys mihin uppouduttiin, oli järvi. Lauantaina käytiin illalla rantabaareilemassa, katsomassa Saksan voittoisaa peliä ja kuuntelemassa aivan mahtavaa live keikkaa. Hetken aikaa oltiin myös super jännittävässä, maan alla mutta veden päällä (?) olevassa klubissa, mutta siellä lämpötila oli varmasti lähemmäs 60 ja allekirjoittanut sai sellaisia ahdistusoireita, ettei kyennyt tuolla matalassa, savuisessa tilassa kovin montaa minuuttia viihtymään. Sai tuo ikiliikkuja ystävänikin tanssittua päällimmäiset energiat pois (älkää kysykö mistä se repii energiaa tällä säällä), joten suuntasimme kohtuullisen hyvissä ajoin kotiin.

Sunnuntaina nähtiin erästä toista vaihtaria, joka oli Kööpenhaminasta täällä käymässä. Oikein newyorkilaisen päiväkahvittelun (kolme newyorkilaista, me ja Starbucks) jälkeen hyppäsimme junaan ja hetken päästä järveen.

Olisi ihanaa pystyä nukkumaan omassa asunnossa. Ehkä ensi yönä avaan pakastimen ja tungen jalat sinne. Tai siirrämme patjat parvekkeelle ja vaihdamme vuoroja siitä että toinen suihkuttelee koko ajan kylmää vettä päälle.

Tämän viikon suunnitelmissa olisi tänään mennä ostarille (järven lisäksi ainoa toinen paikka missä on viileää). Elina bongasi rannalta pari poikaa (taas) eilen, joten niitä varmaankin nähdään tiistaina. Kurkku ja kaveri. Keskiviikkona yritämme joogaa (hot jooga by nature) ja sen jälkeen katsomaan 3D:nä surffileffa :) Jee! JEEEE!!!!!!!! Iso jee sen takia, ettaä tajusin juuri, että leffateatterissa on muuten kans.. tattadaa.. VIILEÄÄ!!

Nyt lopetan tämän päättömän kirjoituksen, mutta lupaan lukea tämän Suomen jäätävässä 6kk talvessa päivittäin, kun kiskon untuvatakkia sisälläkin niskaan ja juon kuudetta saavillista teetä töissä pysyäkseni lämpimänä.

+37

No nyt on lämmin. Eilen lämpömittari näytti +37 eikä tämä päivä paljon eilisen rinnalla kalpene. Viikonloppuun olin epäonnistuneesti buukannut joogafestareille menon, joka lämpötilan huomioon ottaen oli aikamoinen vikatikki. Ryhmäjooga pellolla ei napannut, tunnelma siellä sen sijaan olin hauskan hippi ja päädyinkin nakuna uimaan. En ole ihan varma kannattiko tuota kirjoittaa. Todennäköisesti ei kannattanut. Sanotaanko syyksi tosiaan tuo +37 astetta, olo kuin pihvillä grillissä, bikinien sijaitseminen kotona ja yhtäkkiä eteen ilmestyvä nudistiranta. Onpahan nyt tuokin koettu. Koetin olla tosi tosi cool, niin kuin lilluisin järvessä muiden nakujen ihmisten kanssa harva se päivä, mutta ripeä vaatteiden päälle kiskominen ja paikalta nopsaan poistuminen ehkä paljasti ensikertalaisuuteni :)







Hippeilystä siirryin ripeästi suoraan keskustaan seuraamaan huikeaa Saksan peliä, jossa Argentiinalla ei ollut MITÄÄN SAUMAA! Me saksalaiset vaan ollaan niin rautaa ja sanokaa mun sanoneen, näistä kisoista poistutaan kirkkaimmat pokaalit otsassa. Mitalit. Kaulassa. Kourassa pokaalit.

Apua tämä kuumuus pehmittää tosiaan pään.. Iloista että toimistossamme ei ole sen kummempaa ilmastointia kuin että ikkunat isosti auki. Voitte arvata paljonko töitä saa aikaan kun hiki valuu sormien välistä näppäimistölle ja on varmasti jo sähkötekninen riskitekijä.

Eilen illalla istuttiin työkaverin ja hänen pikkusiskon kanssa katselemassa vielä vähän lisää fudista kylmät oluet kourassa. Illalla kymmenen aikaan lämpötila alkoi jo olla ihan siedettävä. Tänään pyöräilin aamulla 20 minuutin (ikuisuudelta tuntuvan) matkan Weissenseelle, harvoja paikkoja Berliinissä missä pääsee uimaan. Puistossa jouduin vaihtamaan paikkaa tuskaisen monta kertaa ympäri pikkuruista järveä.

1. Uimaan mennessä huomaan rannan olevan täynnä lasinsiruja
2. Viereen rantautuva perhe, jonka isä tulee kysymään multa voisinko kääntyä. Käännyn mahaltani istumaan, kertoakseni, etten oikein puhu hyvin saksaa, kun hän jo toteaa kauempana katseleville pojilleen, että "jaa, ich habe gesagt.. LECKER!"
3. ja 4. Itäeurooppalaiset äijät tulee potkimaan jalkapalloa totaalisen välittämättä siitä, että minä sijaitsen kutakuinkin pallon reitillä.

Loppujenlopuksi löysin ihanan rannan jossa oli paljon musaa, jätskikioski, tanssikoulun järjestämät street-tanssikisat (tanssijapolot!) ja pääsi turvallisesti uimaan. Tällä kertaa bikineissä :) Ja oi kuinka kansainvälinen olikaan minun rantsuun mukaan ottamani lukemisarsenaali.



Nyt mietin onko tässä kuumuudessa edes terveellistä rueta imuroimaan. Ehkä kaadaan vaan lasiin limpparia, heittää kylmän, märän pyyhkeen harteille ja kaadun sohvalle katselemaan pian alkavaa leffaa. Siivota voi sitten kun kostea rätti tarkoittaa pölyjen pyyhkimistä, eikä välttämätöntä itsensä vilentämistä.

Moments of life in Paris

Tajusin juuri, että milläs minä nyt ilahdutan kaikkia ystäviä palatessani, jos tänne latelen kaikki kuvat ja jutut?! No mutta ei kai hätä ole tämän näköinen, sitten vaan kerrotaan vielä vähän lisää ja vähän lisää kuvia. Tässä kuitenkin parin kuvan verran tunnelmia Pariisista.



Matkalla lentokentälle oli myös tällainen tuskaisen komea poika, joka kantoi ihanasti kukkaa ja oli varmaan menossa jotain tyttöä vastaan. Olin ihan rakastunut. Mietin josko se sittenkin kääntyisi jollain hetkellä ja tajuaisi, että muahan se olikin tulossa tapaamaan!



Ai mitenniin olemme jalkapallohullua kansaa me saksalaiset? (huom. ME saksalaiset niin pitkään kun olemme voitolla)



Bonjour Paris! Joka aamu, kaunis aamu. Rakastan aamulla avata ikkunat, kurkistaa ulos ja kailottaa unisella äänelläni hyvää huomenta Pariisi :)

Seuraavat päivät sisälsi paljon kävelyä (eli hiertymiä jalkoihin), kuumuutta (noin 30 astetta päivät yöt), salsaklubia, puistoja ja piknikejä. Vallan ihanaa kaikki siihen asti kun kotiinpaluu piti maanantaina illalla koittaa.



Screw you easyJet. Tämä ja paljon muita huutoja kuului aulassa niin railakkaasti, että poliisit saapuivat paikalle. Syynä se, että easyJet perui kaikki lentonsa tuolta illalta. Ja ei puhettakaan, että tästä olisi infottu etukäteen - tai edes kentällä. Vielä tähän päiväänkään mennessä en tiedä syytä miksi. Ja mitä tarinoita kuulin, on kyseinen yhtiö todennäköisempi ryssimään lentonsa, kuin onnistumaan niiden kanssa.

No, sain varattua uuden lennon keskiviikkoillalle, eli edessä oli pari lisäpäivää Pariisissa. Jos ei oteta huomioon tuota paluun (lentääköhän keskiviikkonakaan) aiheuttamaa stressiä, ei olossani tietysti ollut mitään valittamista ;)



Ajattelin nousta ylös Arc de Triumphiin katselemaan maisemia (280 porrasta) JA päätin sitten kävellä kotoa sinne. Matka noin 5km. Ja alle olin jo kävellyt koko päivän kaupungilla. Vallan fiksu likka! Jalat oli tuon kaaren alla sellaisella makaroonikaarella, että tyydyin ottamaan katutasosta parit kuvat.



Ja lähtöpäivänä vielä hyytävää meininkiä Catacombes-luolastossa. Kuka tiesi, että Pariisin alla on aivan oma, kuolemaa henkivä verkosto sotien ajalta?

Nälkähän tälle pallerolle ei tälläkään reissulla päässyt iskemään. Söin herkullisinta pizzaa mitä ikinä! Paitsi tietysti mustat oliivit piti jättää syömättä, yök. Huomaa hyvin loogisesti jo irti leikattu ja nautittu ensimmäinen pala :)



Ranskalaiset boulangerie-leivonnaiset päihittää saksalaiset (jotka nekin jo päihittää suomalaiset) mennen tullen! Ai SLURPS millaista raparperipiirakkaa tässäkin ice latten seurana mussuttelin! Voisiko joku laittaa mut Suomessa sitten isosti kaikkeen mussuttelukieltoon? Pliis..



Merci Paris, á la prochaine fois! Tu me manques déjà..

Une lettre de l'amour pour Paris

Paris, je t'aime. Tarinamme alkoi kesällä 2004 kun tein ensimmäisen oman ulkomaanmatkan. No, Ruotsissa vaihdossa käymistä ei lasketa. Viikko silloin sisälsi kaiken olennaisen; asumisen ihanassa pariisilaisessa asunnossa, ihanan ranskalaisen ystävän perheen kanssa. Uusia ranskalaisia ihmisiä. Eiffeltorni, riemukaari. Versailles. Champs Elysee ja Notre Dame. Sacre Coeur, Montmartre ja näkymä yli Pariisin.

Tuli ja palo. Halu saada lisää tuota kaupunkia, oppia kieltä, kävellä noita katuja ja istua väsyneenä metroissa. Tapasimme taas seuraavana kesänä. Siitä kahden vuoden päästä olikin jo aika astua alttarille. Kaunis ystäväni meni naimisiin prinssinsä kanssa ja minä sain kunnian olla "kaasona".

Kuusi vuotta ensimmäisesta kerrasta ja kolme vuotta viimeisimmästä. Pariisi. Olet aina minulle kovin erityinen.



Paris, je t'aime. Our story began in summer 2004 when I made my first real trip abroad, all by myself. A week then included all the necessary; living with a parisian family, new french people. Tour Eiffel, Arc de Triumph. Versailles. Champs Elysee. Sacre Coeur, Montmartre and the breath taking view over Paris.

Fire and flame. To breath more the air of that magical city, to learn the language, to walk the streets and to sit tired in the metro. We met again the next summer and two years after that the wedding bells already rang. It was the white, beautiful and FUN wedding of my dear friend.

Six years from the first time and three years since the last. Paris, you are always very special to me.